Käsikirjoituksen työkalut: lyhyt jakso kolmella välineellä

Kurssin käsikirjoitusmoduulissa kaikki alkaa yhdestä lauseesta, johon jakson aihe ja näkökulma mahtuvat. Jos lause vaatii kaksi sivulausetta ja ajatusviivan, aihe on vielä liian leveä. Pyydän opiskelijoita kirjoittamaan lauseen paperille ja jättämään sen näkyviin työpöydälle koko kirjoittamisen ajaksi.

Lause toimii seulana. Kun mietit, mahtuuko jokin haastattelupätkä tai kuva jaksoon, katsot lausetta ja kysyt, tukeeko aines sitä. Tämä on yksinkertaisin menetelmä, jota käytämme, ja samalla se, jonka puuttuminen näkyy valmiissa jaksossa useimmin: kaikki on mukana, mutta mikään ei kanna.

• Lause on kirjoitettu ennen kuvauksia
• Siinä on aihe ja näkökulma, ei kumpaakaan yksin
• Se on näkyvillä koko työn ajan

Toinen välineemme on tavallinen korttipakka. Jokaiseen korttiin kirjoitetaan yksi kohtaus tai yksi asia, jonka katsoja saa tietää. Kortit asetetaan riviin pöydälle, ja rivi jaetaan kolmeen osaan: alku, keskiosa ja loppu. Siirtely on halpaa ja nopeaa, eikä kenenkään tarvitse sitoutua järjestykseen ennen kuin se tuntuu oikealta.

Lyhyessä jaksossa alun tehtävä on kertoa, miksi asialla on väliä juuri nyt. Keskiosa tuo esiin sen, mitä haastateltava tai kuvamateriaali todella kertoo. Loppu ei kertaa kaikkea uudestaan vaan jättää katsojalle yhden selkeän ajatuksen. Kun kortit on järjestetty, huomaat usein heti, mikä kortti on turha tai mikä puuttuu.

Kolmas väline on kaksipalstainen pohja. Vasempaan palstaan kirjoitetaan, mitä katsoja näkee, oikeaan, mitä hän kuulee. Tämä pakottaa ajattelemaan kuvaa jo kirjoitusvaiheessa eikä vasta leikkauspöydän ääressä.

Pohjan voi tehdä tavallisella taulukolla, eikä siihen tarvita erityistä ohjelmaa. Kurssilla käytämme sitä lyhyen harjoitusjakson kirjoittamiseen: noin minuutin mittaiseen kokonaisuuteen tulee kymmenisen riviä. Riviä lukiessa näkee heti, missä kohdassa kuva ja puhe kertovat samaa asiaa kahteen kertaan ja missä ne täydentävät toisiaan.

• Vasen palsta: kuva, kuvakoko, liike
• Oikea palsta: puhe, haastattelun pätkä, juonto
• Jokaisella rivillä kuva tai ääni kantaa uutta tietoa

Neljäs menetelmä on kaikista arkisin: käsikirjoitus luetaan ääneen ja ajastetaan. Silmin lukiessa teksti tuntuu aina lyhyemmältä kuin se on. Ääneen luettuna löytyvät kompastuvat lauseet, liian pitkät virkkeet ja kohdat, joissa juontajan hengitys loppuu kesken.

Suosittelen lukemaan tekstin kahdesti. Ensimmäisellä kerralla kuuntelet sujuvuutta ja korjaat lauseita. Toisella kerralla katsot kelloa ja vertaat sitä jaksolle varattuun aikaan. Jos mittaa on liikaa, karsitaan ensin sanoja, sitten kokonaisia ajatuksia. Kuva ei lyhene, joten sen ympärille jätetään tilaa.

Hyvä työkalu on myös sellainen, joka kertoo, mitä ei kirjoiteta. Lyhyessä jaksossa ei tarvita koko aiheen taustoitusta, ei kaikkia haastateltavan sanomia asioita eikä juontajan ennakoivia selityksiä siitä, mitä seuraavaksi nähdään. Katsoja näkee sen itse.

Käytän tarkistuksena kysymystä: kaipaisiko katsoja tätä, jos se puuttuisi? Jos vastaus on ei, rivi poistetaan. Alkuvaiheessa tämä tuntuu tuskalliselta, koska jokainen rivi on vaivalla kirjoitettu. Parin harjoituksen jälkeen karsiminen alkaa kuitenkin tuntua helpotukselta, ja teksti saa tilaa hengittää.

• Pois: taustoitus, joka ei tue pääajatusta
• Pois: selitys siitä, mitä kuva jo näyttää
• Pois: toisto, jonka haastateltava jo sanoi

Moduulissa nämä välineet etenevät samassa järjestyksessä kuin tässä tekstissä: ensin lause, sitten kortit, sen jälkeen kaksipalstainen käsikirjoitus ja lopuksi ääneen lukeminen. Jokaisesta vaiheesta jää käteen jotakin konkreettista, jota voit näyttää opettajalle ja josta saat palautetta.

Aiempaa kokemusta televisiotyöstä ei tarvita. Riittää, että olet valmis kirjoittamaan, hylkäämään osan kirjoittamastasi ja kirjoittamaan uudelleen. Lopputuloksena sinulla on lyhyt, kuvalla ja puheella rakennettu käsikirjoitus, jonka jokaisen rivin perustelet itse. Se on realistinen tavoite, ja se riittää hyvin pohjaksi seuraaville moduuleille.