Lisäkuvan suunnittelu käytännössä: näin kuvauspäivä rakennetaan etukäteen

Kun suunnittelen lisäkuvaa, en avaa ensin kalustolistaa vaan haastattelun tai käsikirjoituksen. Luen tekstin ja merkitsen kohdat, joissa katsoja ei vielä näe sitä, mistä puhutaan. Jos haastateltava sanoo, että satama on syksyisin hiljainen, tarvitsen kuvan hiljaisesta satamasta, en pelkkää tunnelmakuvaa vesistä.

Tämä on kurssilla ensimmäinen asia, jonka opettelemme. Opiskelija saa lyhyen litteroidun puheenvuoron ja merkitsee siihen jokaisen kohdan, joka vaatii kuvan. Moni yllättyy siitä, kuinka suuri osa puheesta on sellaista, että kasvot riittävät, ja kuinka pieni osa todella tarvitsee kuvituksen.

Merkinnöistä syntyy raakalista, joka on suunnittelun runko. Siinä on jokaisella rivillä puheen kohta, tarvittava kuva ja arvio kestosta. Lista on karkea, mutta se estää tilanteen, jossa kuvauspäivän päätteeksi huomataan, että tärkein kohta jäi ilman katetta.

Tämä työtapa on hidas alussa ja nopea lopussa. Kun jokainen kuva on perusteltu puheella, leikkausvaiheessa ei tarvitse arvuutella, mihin kohtaan mikäkin otos kuuluu.

• Merkitse puheesta kohdat, joissa kuva auttaa ymmärtämään
• Kirjaa rivikohtaisesti kuva ja arvioitu kesto
• Jätä kasvokuvalle tilaa, kaikkea ei tarvitse kuvittaa

Kuvalista on käytännön työkalu, ei hieno asiakirja. Meillä se mahtuu yhdelle sivulle ja jaetaan neljään sarakkeeseen: mitä kuvataan, missä, milloin päivästä ja mihin puheen kohtaan kuva liittyy. Paikka ja aika ovat tärkeitä, koska valo muuttuu ja ihmiset lähtevät.

Kun lista on valmis, järjestän sen paikan mukaan, en jakson järjestyksen mukaan. Kuvaaja ei voi kävellä edestakaisin kaupungin halki, joten kaikki samalla alueella tehtävät otokset kuvataan peräkkäin. Leikkausjärjestys palautetaan myöhemmin numeroinnilla.

Jokaiselle tärkeälle kuvalle merkitään myös varavaihtoehto. Jos satama on täynnä työmiehiä juuri kun kuvaat, tarvitset toisen tavan kertoa sama asia, esimerkiksi lähikuvan köydestä tai laiturin reunasta. Varavaihtoehto säästää uudelta kuvauspäivältä.

Kurssin harjoituksessa opiskelija laatii listan kahden minuutin mittaiselle jaksolle ja arvioi, mikä siitä kuvataan ensin. Pelkkä järjestyksen miettiminen opettaa enemmän kuin pitkä luento.

• Neljä saraketta: kuva, paikka, ajankohta, puheen kohta
• Järjestä lista kuvauspaikan, ei jakson mukaan
• Merkitse tärkeille kuville varavaihtoehto

Lisäkuvalla on kaksi tehtävää, ja ne kannattaa erottaa. Joskus kuva todistaa puheen, esimerkiksi näyttää sen paikan, josta kerrotaan. Toisinaan se vain peittää leikkauskohdan tai antaa katsojan silmälle levähdyshetken. Molemmat ovat sallittuja, mutta ne eivät ole yhtä arvokkaita.

Tarkistan suunnitelmaa katsomalla, kuinka monta riviä kuuluu jälkimmäiseen ryhmään. Jos suurin osa kuvista on pelkkää täytettä, jakso alkaa näyttää tapetilta. Silloin palaan puheeseen ja mietin, onko jossakin kohdassa konkreettisempaa asiaa, jonka voisi näyttää.

Hyvä kuva voi myös olla ristiriidassa puheen kanssa hienovaraisesti. Jos haastateltava kertoo vilkkaasta torista ja kuvassa on tyhjä aukio, katsoja huomaa sen, vaikka ei osaisi sanoa miksi. Tarkkuus on tässä työssä luottamuksen perusta.

Harjoittelemme tätä niin, että opiskelija katsoo valmiin lyhyen kohtauksen ilman ääntä ja arvioi, ymmärtääkö kuvasta mitään. Sen jälkeen ääni kuunnellaan erikseen ja verrataan.

Kuvauspäivänä suunnitelma kohtaa todellisuuden. Valo on toisenlainen kuin odotit, kohde on suljettu tai kadulla on työmaa. Siksi suunnitelmaa ei kannata pitää lakina vaan karttana, josta voi poiketa, kunhan tietää, mitä kohtaa sillä hetkellä korvataan.

Kuvaan ensin ne otokset, jotka ovat jakson kannalta välttämättömiä, ja vasta sitten ne, jotka olisivat mukavia. Pidän kuvat riittävän pitkinä, vähintään kymmenen sekuntia kustakin, vaikka tiedän käyttäväni niistä vain muutaman. Leikkaajalla on silloin tilaa valita.

Liikkeen kanssa olen varovainen. Hidas panorointi voi olla kaunis, mutta jos sitä ei ole suunniteltu, se on usein turha. Mieluummin kuvaan paikallaan olevan otoksen ja annan kohteen liikkua kuvassa, sillä sellaista on helpompi leikata puheen alle.

Kurssilla emme voi kuvata yhdessä kaikkien kanssa, joten opiskelijat tekevät oman pienen kuvauspäivänsä lähiympäristössään ja palauttavat kuvalistansa ruksattuna. Se riittää näyttämään, missä suunnitelma petti.

• Kuvaa ensin välttämättömät otokset, sitten mukavat
• Pidä jokainen otos vähintään kymmenen sekuntia
• Suosi paikallaan olevaa kuvaa liikkuvan kohteen kanssa

Opiskelijoiden töissä toistuu muutama sama virhe. Ensimmäinen on se, että kuvia on paljon mutta samasta kulmasta, jolloin leikkaus tuntuu hyppivältä. Toinen on se, että kuvat ovat kauniita mutta eivät liity puheeseen. Kolmas on, että ääni unohtuu: ympäristön äänet olisivat voineet täydentää kuvaa, mutta niitä ei nauhoitettu.

Neljäs, ja ehkä kaikkein tavallisin, on liian vähän lähikuvia. Kun kaikki on otettu yleiskuvana, jaksosta puuttuu yksityiskohtia, joihin katsoja voi tarttua. Käsi, esine tai ilme kertoo usein enemmän kuin laaja maisema.

Näitä ei korjata jälkikäteen vaan suunnitteluvaiheessa. Siksi pyydän opiskelijoita lisäämään listaansa kolmen kuvakoon vaatimuksen: yleiskuva, keskikuva ja lähikuva samasta aiheesta. Kolmen otoksen sarja antaa leikkaajalle valinnanvaraa.

Kun palaute annetaan, katsomme työt yhdessä ja etsimme kohdan, jossa lisäkuva ei enää auttanut. Se kohta on aina sama: siellä, missä suunnitelma oli ohuin.

• Sama kuvakulma kaikissa otoksissa
• Kuvat, jotka eivät liity puheeseen
• Ympäristön äänet jäivät nauhoittamatta
• Liian vähän lähikuvia

Jos teet jaksoa ensimmäistä kertaa, aloita pienestä. Valitse yksi puhekohta ja suunnittele sille kolme kuvaa: yleiskuva, keskikuva ja lähikuva. Kirjaa paikka ja aika. Tee sama toiselle puhekohdalle. Kahden kohdan jälkeen huomaat, miten suunnittelu nopeutuu.

Syysaikaan valo on matala ja päivä lyhyt, joten kuvauspäivään kannattaa varata enemmän aikaa kuin kesällä. Aamupäivän valo on usein parasta, ja iltapäivällä pimeys tulee yllättävän nopeasti, joten tärkeimmät ulkokuvat kuuluvat päivän alkuun.

Muista myös, että lisäkuva ei ole koriste vaan osa tarinaa. Se on harkittava samalla tavalla kuin sana käsikirjoituksessa. Kun jokainen kuva on perusteltu, jakso kantaa itse itseään.