Kuvasuunnitelma ennen kuvauksia vai kuvaus ensin: kumpi toimii paremmin

Kun jaksolle on valittu aihe, edessä on käytännön valinta. Voit laatia kuvasuunnitelman etukäteen: kirjoitat jakson idean yhteen lauseeseen ja piirrät tai listaat ne kuvat, joita tarvitset. Toinen tapa on lähteä kuvaamaan ilman tarkkaa suunnitelmaa ja miettiä rakenne vasta, kun aineisto on koneella.

Molemmilla on kannattajansa, ja kumpikin toimii jossain tilanteessa. Tämä artikkeli vertaa niitä kolmella mittarilla: kuinka paljon aikaa kuvauspäivänä kuluu, kuinka hyvin aineisto palvelee tarinaa ja kuinka helposti suunnitelmaa voi korjata kesken työn. Kirjoitan kuvaajan ja leikkaajan näkökulmasta, koska huomaan eron selvimmin leikkauspöydän ääressä.

Vertailun tarkoitus ei ole julistaa toista tapaa aina oikeaksi. Haluan, että tiedät, mitä kummastakin maksat ja mitä saat, ennen kuin aloitat oman jaksosi.

Etukäteissuunnittelussa aloitat rajaamalla aiheen. Esimerkiksi aihe 'syksyn kalastus' on liian laaja, mutta 'miten yksi kalastaja valmistaa verkot talven alla' mahtuu lyhyeen jaksoon. Kirjoita idea yhteen lauseeseen ja tarkista, että jokainen suunniteltu kuva palvelee juuri sitä lausetta.

Sen jälkeen laadit kuvasuunnitelman: lista kuvista, joissa on kuvakoko, paikka ja se, mitä kuvalla kerrotaan. Suunnitelma ei ole sitova käsikirjoitus vaan työväline, joka kertoo kuvauspäivänä, mitä vielä puuttuu. Valmistelu vie yleensä muutaman tunnin, mutta se säästää kuvauksissa kävelyä paikasta toiseen.

Suunnitelma pakottaa myös tekemään valintoja ajoissa. Kun tiedät, että jaksoon mahtuu kolme minuuttia, huomaat nopeasti, ettei kaikkea voi kertoa.

• Idea yhteen lauseeseen ennen mitään muuta
• Kuvaluettelo: kuvakoko, paikka, tehtävä
• Arvio jakson pituudesta ja kuvien määrästä

Kuvaus ensin -tapa tuntuu vapaalta. Menet paikalle, kuvaat sen minkä näet ja jätät rakenteen myöhemmäksi. Se sopii tilanteisiin, joissa et voi tietää etukäteen, mitä tapahtuu, tai kun tutustut aiheeseen vasta kuvatessasi. Aineisto voi yllättää positiivisesti, ja jokin odottamaton hetki voi nostaa jakson.

Hinta tulee leikkausvaiheessa. Aineistoa kertyy runsaasti, ja sen läpikäynti vie moninkertaisesti aikaa. Usein huomaat vasta pöydän ääressä, ettei jostain tärkeästä vaiheesta ole lähikuvaa tai että haastateltava puhuu aiheesta, jota ei ole kuvattu lainkaan. Paluu paikan päälle voi olla mahdoton.

Tämä tapa vaatii vahvaa kokemusta siitä, millainen aineisto riittää. Aloittelijalle se kasvattaa riskiä, että jakso rakentuu sen varaan, mitä sattui olemaan.

Kuvauspäivän aika: suunnitelman kanssa päivä on rauhallisempi, koska tiedät, mihin olet menossa. Ilman suunnitelmaa kuvaat helposti liikaa samaa asiaa ja unohdat toisen. Aineiston käyttökelpoisuus: suunnitellusta aineistosta suurempi osa päätyy jaksoon, koska jokaisella kuvalla oli tehtävä jo kuvaushetkellä.

Joustavuus: tässä kuvaus ensin voittaa. Jos suunnitelma osoittautuu paikan päällä vääräksi, sitä on kuitenkin helppo muuttaa, kunhan pidät sen kevyenä. Raskas ja yksityiskohtainen suunnitelma sen sijaan jäykistää, ja kuvaaja yrittää toteuttaa paperia todellisuuden sijaan.

Kokonaisuutena suunnitelma on halvempi aika- ja nerokkuusvaluutassa: etukäteen käytetty tunti säästää leikkauksessa helposti kolme.

Suosittelen yhdistelmää, jossa suunnitelma on olemassa mutta kevyt. Kirjoita idea yhden lauseen muotoon, listaa noin kymmenen välttämätöntä kuvaa ja jätä kuvauspäivään tietoinen väli sille, minkä paikka tarjoaa. Näin saat suunnittelun edut ilman jäykkyyttä.

Aloittelijalle tämä on turvallisin tapa. Kun kuvasuunnitelma on olemassa, osaat arvioida, kuinka paljon aineistoa tarvitaan, ja opit samalla näkemään, mikä suunnitelmassa toimi ja mikä ei. Kokemuksen karttuessa voit väljentää suunnitelmaa omaan tahtiisi.

Syksyn harmaat päivät sopivat harjoitteluun: valoa on vähän, joten kuvien määrä on pakko miettiä tarkasti etukäteen.